Lähes kaikki meistä jännittävät hammaslääkärissä käyntiä. Väestötasolla mitattuna jopa puolet potilaista kärsii hammaslääkäripelosta. Pelkopotilaita on nykyään niin paljon, että heidän kanssaan työskennellään vastaanotoilla jatkuvasti ja useita kertoja päivässä.
Mikäli kuulut tähän valtaväestön ryhmään niin muista kertoa asiasta jo ajanvarauksen yhteydessä ja pyydä aikaa hammashoitopelkoon perehtyneelle hammaslääkärille. Asian ottaminen avoimesti esille antaa hammaslääkärille ja hoitajalle paremmat edellytykset suorittaa tarkastus ja hoito sinulle sopivimmalla menetelmällä.
Hammashoitopelkoa voidaan lähestyä erilaisilla psykologisilla valmentamistekniikoilla. Kaikki alkaa kuitenkin potilaan ja hammaslääkärin välisestä luottamuksesta ja hyvästä potilas-lääkärisuhteesta. Tärkeää on löytää hyvä oma hammaslääkäri, jonka kanssa pääsee hyvään potilas-lääkärisuhteeseen. Hoitojakson aikana saavutetut hoitotulokset ylläpidetään säännöllisillä vuosittaisilla määräaikaistarkastuksilla.
Mikäli hammashoitopelko osoittautuu ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi, voidaan tarvittaessa käyttää lääkkeellistä rentoutusta tai yleisanestesiaa (nukutushoidot). Varsinkin vaikeissa hammashoitopelkotapauksissa voi olla perusteltua hoidattaa hampaat kuntoon kerralla nukutuksessa yhdessä istunnossa. Lue lisää nukutushoidoista tästä.
Hammashoitopelko on siis tavattoman yleistä ja luonnollista. Oralista löydät hammashoitopelkoon perehtyneitä hammaslääkäreitä ja hoitajia. Heidän joukostaan löytyy sinullekin sopiva oma hammaslääkäri.
Varaa aikasi hammashoitopelkoon perehtyneelle hammaslääkärille numerosta 010 400 3400.